Marraskuu on porokolarille herkkää aikaa – eläimet siirtyvät talvilaitumille, joten niitä voi olla maanteillä paljon

NINA SUSI
Porot siirtyvät marraskuussa talvilaitumilleen.

Porot siirtyvät marraskuussa talvilaitumilleen.

Niina Niemelä
 

Porokolarien riski nousee marraskuussa, kun tiet ovat liukkaita, maa lumeton ja aamut sekä illat pimeitä. Porot siirtyvät talvilaitumille, joten liikkeellä on paljon vaeltavia poroja, jotka maanteiden suolaus houkuttelee teille.

Vuodessa tapahtuu noin 4000 porokolaria. Niistä viidesosa ajetaan marraskuun aikana.

Porokellon Musta marraskuu -liikenneturvallisuuskampanjan tavoitteena on, että vältettävissä olevat kolarit ja vaaratilanteet jäisivät ajamatta. Riskien tiedostaminen ja olosuhteiden huomioiminen muun muassa ajonopeuksissa nousee tärkeään rooliin.

Viimeisen viiden vuoden aikana porokolarissa on kuollut yksi ihminen moottoripyörän ja poron välisessä onnettomuudessa. Porokolarin hinta on keskimäärin 3000 euroa.

Porokello-sovellus on maksuton, ja se varoittaa autoilijaa poroista etukäteen. Sovelluksen kilkatus kertoo, että alueella on havaittu puolen tunnin sisällä poroja. Alueella on siis korkea porovaara.

TOIMI NÄIN

Vältä porokolari

1. Huomioi olosuhteet ajonopeudessasi.
2. Hiljennä vauhtia reilusti, kun näet poron liikenteessä. Se ei todennäköisesti ole yksin.
3. Lataa ilmainen Porokello-sovellus puhelimen sovelluskaupasta ja käytä sitä aktiivisesti.

Jos ajat porokolarin

1. Huolehdi loukkaantuneiden ensiavusta ja soita hätäkeskukseen numeroon 112.
2. Estä lisävahinkojen syntyminen. Aseta varoituskolmio tienvarteen varoittamaan muita.
3. Lopeta loukkaantunut poro tai hanki paikalle henkilö, joka tekee sen.
4. Siirrä ruho pientareelle ja merkitse paikka mahdollisimman näkyvästi. Ruhoa ei saa   ottaa mukaan.

Ilmoita aina

1. Ilmoita hätäkeskukseen aina, jos kolhaiset poroa. Vaikka poro jatkaisi matkaansa, se on todennäköisesti loukkaantunut.
2. Merkitse paikka vaikkapa muovipussilla. Älä jätä eläintä kärsimään!
3. Ilmoita vakuutusyhtiöösi, mikäli törmäyksestä on seurannut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

 

https://www.lapinkansa.fi/lappi/marraskuu-on-porokolarille-herkkaa-aikaa-elaimet-siirtyvat-talvilaitumille-joten-niita-voi-olla-maanteilla-paljon-2302249/

Seuraa meitä

Jaa tietoa Porokellosta. Autat vähentämään porokolareita.