PoroFAKTA

↠ Toisin kuin monilla muilla eläimillä porolla puuttuu luontainen vaisto pelätä autoja. Poro on utelias. Poro voi käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti. On siis syytä hiljentää vauhtia reilusti, kun havaitset poron tiellä tai tien läheisyydessä.

↠ Porolla on loistava hajuaisti ja se voi haistaa jopa metrisen hangen läpi onko lumen alla ruokaa eli jäkälää, ja jos on, onko sitä riittävästi. Tämä on yksi poron luontaisista keinoista selvitä rankankin talven yli.

↠ Ajoporon kouluttamiseen voi mennä 4-5 vuotta, ennen kuin poroa voidaan käyttää esimerkiksi matkailussa. Menetys on siis suuri, jos poro menehtyy liikenneonnettomuudessa.

 

Mutta mitä kaikkea mahtuukaan yhteen poron vuoteen?

 
IMG_3466.jpg

Poron vuosi

Tammikuusta maaliskuuhun poron paino laskee ja liikkuminen on vähäistä. Ravinto: kiekeröt eli jäkäläkaivokset, luppo, varvut, lisäruokinta tarpeen mukaan.

Huhtikuussa porot siirtyvät pikkuhiljaa kevät- ja kesälaitumia kohti sekä vasoma-alueille. Vasominen alkaa. Vaatimet pudottavat sarvensa. Runot eli kantamattomat vaatimet tekevät sen aiemmin kuin kantavat vaatimet.

IMG_0512.jpg

Toukokuu on uuden elämän juhlaa. Suurin osa vasoista syntyy. Vasomisen huippu on 18.5. tienoilla. Ravinto: viherkasvit.

porokello.jpg

Kesäkuun aikana vasominen päättyy ja räkkä alkaa. Poro hakeutuu hyönteisiä pakoon aukeille alueille. Parhaat pakopaikat löytyvät tuntureilta, soilta, hakkuualueilta, pelloilta sekä teiltä.

Kesäkuussa vasat merkitään. Poro vaihtaa karvansa ja vaatimet pudottavat sarvensa vasonnan jälkeen. Tilalle kasvavat uudet, nahkapintaiset sarvet. Ravinto: viherkasvit.

Heinäkuussa räkkä jatkuu ja vasanmerkintä päättyy. Porot vaihtavat yhä karvaansa ja uudet sarvet kasvavat. Ravinto: viherkasvit.

porokello.jpg

Elokuussa räkkä kiusaa yhä. Uusi talvikarva paksunee. Poron paino nousee. Sarvet ovat nyt täydessä mitassa. Ravinto: viherkasvit ja sienet.

Syyskuussa alkaa rykimä. Hirvaat kokoavat rykimäpartiot. Poro hankaa sarviaan mielelään puihin, poistaen niistä nahkan. Tätä kutsutaan sarvien kelomiseksi. Ravinto: etenkin sienet!

Lokakuun alussa rykimä saavuttaa huippunsa. Poroerotukset alkavat.

IMG_0605.jpg

Marraskuussa erotukset jatkuvat ja rykimä loppuu. Porot alkavat siirtyä kohti talvilaitumia. Hirvaat pudottavat sarvensa hieman rykimän jälkeen. Salvottu eli kuohittu hirvas (pailakka/härkä) pudottaa sarvensa myöhemmin. Ravinto: kasvit (ja sienetkin) vähän lumen alta. Marraskuussa maantiesuola saattaa houkuttaa poroja tielle.

Joulukuussa poro siirtyy talvilaitumilleen. Maantiesuola saattaa houkuttaa sitä edelleen tielle. Ravinto: kasvit (ja sienetkin) vähän lumen alta, kiekeröt eli jäkäläkaivokset, varvut.

IMG_3506.jpg

Porosanastoa

hirvas = yli 3-vuotias urosporo

härkä = kuohittu urosporo

keloa = hangata nahka uusista sarvista

pailakka = kesyttämätön, opettamaton poro

rykimä = poron kiima-aika

räkkä = lentävät, poroa ahdistavat hyönteiset

tokka = suuri porolauma

vaadin = yli 3-vuotias naarasporo



Pysy poron matkassa, yhteisellä tiellä, seuraa porokelloa somessa