Tiuku-poro esittäytyy

Tiuku.jpg

Olen Tiuku. Tämmönen pieni poron räppänä. Vaikka kasvankin kovasti joka päivä, on vielä matkaa siihen, että olisin yhtä iso kuin isäni.

Olen kuulemma aika erityinen poro ja hieman jopa kuuluisa! Minut on nimittäin valittu Porokellon nimikko poroksi. Sain nimenikin eräässä kilpailussa, joka tehtiin Facebookissa. Ajatelkaahan yli 300 henkilöä ehdotti minulle nimeä. Ja niistä kaikista ehdotuksista nimeksi valittiin Tiuku. Aika hieno nimi, eikös!

Koska olen Porokellon poro, olen miettinyt tätä Porokello asiaa. Minä ja ystäväni olemme tulleet siihen tulokseen, että se on aika valtavan hyvä juttu. Autot ovat nimittäin aika pelottavia kapistuksia. Vaikka ensin en oikein ymmärtänyt, mikä se sellainen auto on, mutta nyt minä kyllä jo ymmärrän. Mutta en minä silti sitä autoa aina muista varoa. Siksi onkin tärkeä, että autot varoisivat minua.

Toivonkin, että ne varoittajat, jotka meistä poroista ilmoittavat muistaisivat tehdä ahkerasti niitä varoituksia, jotta Sinä, joka ajelet siellä perässä, osaisit jarrutella oikeissa mutkissa. Sillä tiedätkös, minä haluaisin kovasti kasvaa suuren suureksi poroksi, ja mielelläni haluaisin pitää kaikki ystäväni mukana matkallani.

Olisi myös mukava, jos Sinä olisit mukana matkallani. Seuraamalla Porokelloa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä saat nähdä seikkailujani ja kuulla viimeisimmät kuulumiseni. Tästä tulee hieno matka, olethan mukana!

Seuraa meitä

Jaa tietoa Porokellosta. Autat vähentämään porokolareita.